SUOMENKIELINEN TEKSTI
Vallhallas Labradoodle sijaitsee Keski-Ruotsissa, Ockelbon kunnan luonnonkauniissa ympäristössä. Maatilallamme on ollut koiria 90-luvun lopulta alkaen. Ensin perheessämme oli tiibetin mastiffeja ja saimme yhden pentueen. Samaan aikaan joukossa oli myös suomen lapinkoira. Mastiffien jälkeen tänne saapui portugalin vesikoira. Nyt tänne on saapunut elämänintoisia australian labradoodeleita, jotka myös rakastavat olla vesileikeissä mukana samoin kuin muissa maatalon aktiviteeteissa, puutarhassa, tallilla sekä metsälenkeillä.
Lapsuudenkodissani Suomessa meillä oli lemmikkeinä undulaatteja ja hamstereita. Toivoin itselleni koiraa, mutta allergisten oireiden vuoksi lääkäri ei suositellut koiran hankintaa vanhemmilleni, ja minä sain tyytyä akvaarioon. Akvaariossani oli useita eri kalalajeja, ja innostuneena seurasin miljoonakalojen elävien poikasten syntymää.
Tullessani aikuiseksi päätin, ettei kukaan voisi estää minua hankkimasta niitä eläimiä, joita halusin. Lisää oppia allergiaan liittyvistä kysymyksistä sain lääketieteen opintojen aikana sekä syventävistä opinnoista allergologiassa.
Ostin ensimmäisen islanninhevosen ja sen seuraksi pienen aasin 90-luvun alussa. Ne saivat alkuun asua appivanhempieni luona Ockelbossa, ennen kuin löysimme maatilan. Täällä maatilalla on vuosien saatossa syntynyt useita erilaisia eläimiä: lampaita, islanninhevosia ja erilaisia laamaeläimiä. Kaikki ovat olleet rakastettuja ja kaivattuja. Ja nyt meillä on ilo saada nauttia fantastisista australian labradoodeleista.
Seuraava Jennyn pentue suunnitellaan kesäksi 2026. Myös Adelinan pentue on suunnitteilla. Lisätietoja seuraa myöhemmin.
Pentuvarauksen voit tehdä sähköpostilla, puhelimitse tai kirjeitse. Kerro itsestäsi ja perheestäsi.
Yhteystiedot:
Eya Wartie, Vallhallas Labradoodle
Osoite: Västerbo 65, 816 94 Ockelbo, Ruotsi
Sähköposti: eyalewartie@gmail.com.
Puhelin: +46-70-6606991.
Pennun myynti 8 viikon ikäisenä: pennulle on annettu rokotukset, matolääkitys mm ekinokokkoosia vastaan, mikrosiru ja lemmikkieläinpassi. Lomake (L 178/113) - ilmoitus; täytetään täällä ennen lähtöä. Ks. ohjeet alla Suomeen tuonnista.
Australian Labradoodle jalostettiin 80-luvulla risteyttämällä labradori, villakoira sekä englantilainen tai amerikkalainen cockerspanieli. Koirat ovat älykkäitä, uteliaita, ystävällisiä, eloisia, sosiaalisia ja perherakkaita. Koirat nauttivat yhdessäolosta perheensä kanssa. Ne haluavat mielellään olla mukana kaikkialla ja osallistua perheen erilaisiin toimiin. Ne sopivat hyvin agilityyn. Jotkut sopivat palvelukoiraksi tai hoitokoiraksi. Australian labradoodle jalostettiin allergiaystävälliseksi roduksi. Koskaan ei voi kuitenkaan antaa takuita siitä, että koira ei aiheuttaisi allergiaa. Allergeeni esiintyy koiran hilseessä, syljessä ja virtsassa. Allergeenin määrä voi vaihdella eri koirilla jopa samassa pentueessa. Allergeenin määrä vähenee, kun koira pestään. Koirilla ei ole karvanlähtöä.
Terveystestit
Vaalimme jalostusta terveillä koirilla WALAn ((Worldwide Australian Labradoodle Association) suositusten mukaan. Ennen kuin koirat hyväksytään jalostukseen tehdään lonkka- ja kyynärnivelten röntgentutkimus sekä silmätutkimus. Koirille tehdään erilaisia DNA testejä, jotta voidaan sulkea pois ettei niillä ole taipumusta joihinkin geneettisiin tauteihin. Testit sisältävät seuraavia: DM, Degenerativ Myelopati, neurologinen tauti, joka voi aiheuttaa halvaantumisen ja kuoleman. EIC, Exercise Induced Collapse, koira lysähtää kasaan esim. 15 minuutin aktiviteetin jälkeen, tavallinen labrador retrieverillä. PRA, Progressiv Retinal Atrophy, esiintyy eri muodoissa, sekä RD, retinal dysplasia, verkkokalvo vaurioituu ja koira saa huonon näön ja voi tulla sokeaksi, tavallinen labradorilla ja villakoiralla. vWD, von Willebrand Disease, perinnöllinen verenvuototaipumus. HNPK, Hereditary Nasal Parakeratosis, aiheuttaa kuivan kuonon, joka voi halkeilla ja tulla haavaiseksi, tavallinen labrador retrieverillä. Koirat voidaan myös todeta terveiksi, jos molempien vanhempien testit ovat olleet negatiiviset sairauksien suhteen (clear by parentage, cbp).